lauantai 22. maaliskuuta 2008

Pihalla

28.7 - 22.3.2008 Kivet odottivat kiipeilijää. Reitit olivat mukavasti kiivettävissä, jopa topattavissa, jos ei pelkää pientä nilkkoja vilvoittavaa kahlausta hohtavassa hangessa. Viime syksyn viimeinen ulkokeikka oli vielä mielessä, ja varsinkin rypistelyt egoterroristillä. Ei pitäis laittaa yksittäisen reissun suhteen tavoitteita, ainakaan kevään ekalle kerralle, mutta tiesin kyllä että tulen työstämään reittiä, jos se vaan on kuiva. Meinas jo tulla tuska, vaikka ei siis pitäis, kun on kerran päässyt pihalle ja kelikin oli kevättalven hienoin. Egoterroristissä oli upea valkoinen reunus, ja poski piti mantteloidessa painaa lähelle lunta. Pari reikää tuli sormeen ja kengät kastui kahdesti, mutta n.40min räkimisen jälkeen sain jalat mukaan ja toppasin reitin. Kivelle pääsi nousemaan kuivin jaloin, ja olisin tietysti voinut hypätä takas patjalle, mutta varmuuden vuoksi ylitin kiven. Kivi oli päältä hieman liukas ja keräilinkin itteni ihan komeesti alas pyllymäkeä. Kuumaa mehua oli onneksi vielä termarissa.

Heti toppauksen jälkeen aurinko sulatti puron lähtösloupeille.



Egoterroristi ja liukumäki 7a+
Peetu Rukalla.
Piti laittaa yks henkilökuvakin tähän lomaraporttiin. Eikö olekin tyytyväisen näköinen kaveri?